Mestari Tungin haastattelu
30. Elokuuta 1999
(Haastattelun on tehnyt Esa Holttinen ja se on alunperin julkaistu TCC ry:n jäsenlehdessä n:o 14, 1992 ja uusintana lehdessä n:o 38, 1999)
Mestari Tung Kaiying, voisitko kertoa lyhyesti,mitä taiji (taijiquan) on ja mikä siinä on olennaisinta?
Tähän minulla on tapana vastata, ettei taijissa ei ole mitään filosofiaa, on vain harjoittelua… Pohjimmiltaan taiji on itsepuolustuslaji. On monia itsepuolustuslajeja ja taiji on yksi niistä. Toinen tärkeä tekijä on taijin terveyttä edistävät vaikutukset. Itsepuolustus ja terveys. Siinä se.
Miksi taijita tehdään niin hitaasti? Sinun opettamasi tyyli on tunnettu siitä, että hidas liikesarja tehdään vielä hitaammin kuin muissa tyyleissä. Mistä tämä johtuu?
Kun liikkeet tehdään hitaasti, ne on helpompi oppia tekemään oikein. Samalla opitaan keskittymään ja rentoutumaan. Myöhemmin sarjaa voi tehdä nopeamminkin. Hitaus tai nopeus ei ole olennaista, tärkeämpää on että tempo pysyy tasaisena sarjan alusta loppuun.
Taijissa on monia eri tyylisuuntia ja koulukuntia. Usein opettajat painottavat oman tyylinsä etuja muihin tyyleihin ja opettajiin verrattuna. Oppilaasta tämä tuntuu usein hämmentävältä - mistä tunnistaa hyvän opettajan ja hyvän taijin?
Hyvä opettaja ei koskaan kehu itseään. Hän ei kiertele ympäriinsä toitottamassa: “Minä olen hyvä opettaja, minä olen parempi kuin muut”. Ei ole parempia ja huonompia tyylejä, on vain erilaisia tyylejä. Tärkeintä on se, kuinka paljon harjoittelee. Hyvän opettajan tuntee myös siitä, että hän antaa paljon aikaansa ja energiaansa oppilailleen ja on aidosti kiinnostunut näiden edistymisestä.
Taijissa ei ole samanlaista vyöjärjestelmää kuin esimerkiksi japanilaisissa lajeissa. Mistä tietää, että opettaja on pätevä? Entä mitä eroa on mestarin ja tavallisella opettajalla ja miten mestariksi tullaan?
Kiinalaisissa lajeissa ylipäätänsäkään ei ole vyöarvoja tai muuta vastaavaa järjestelmää. Jos oppilaat ja muut opettajat pitävät jotakin tiettyä opettajaa hyvänä, silloin hän on hyvä. Mutta jos hän itse sanoo olevansa hyvä, hän ei voi olla hyvä opettaja. Sama pätee mestareihin; kukaan ei itse väitä olevansa mestari, muut sanovat niin. Periaatteessa opettajan ja mestarin välillä ei ole eroa, joitakin pitkään opettaneita vain kutsutaan mestareiksi.
Sinä opetat perinteistä Yang-tyyliä. Nykyään myös ns. yksinkertaistettu Yang-tyyli (24-askeleen muoto) ja monet muut Yang-tyylin variaatiot ovat hyvin suosittuja. Miten suhtaudut Yang-tyylin eri variaatioihin ja muihin tyyleihin yleensä?
Yksinkertaistettu Yang-tyyli kehitettiin niitä varten, joilla ei ole niin paljon aikaa harjoitella ja jotka haluavat vain pitää huolta terveydestään. Kuten jo sanoin, pohjimmiltaan kaikki tyylit ovat yhtä hyviä ja kaikissa on samat periaatteet.
Taijissa pidetään hyvin tärkeänä sitä, että liikesarjat pysyvät muuttumattomina kun ne siirtyvät opettajalta oppilaalle. Jos esimerkiksi vertaa sinun tekemiäsi liikkeitä niihin valokuviin, joita on otettu mestari Yang Chengfusta vuosisadan alussa, voi tosiaan havaita liikkeiden olevan huomattavan samanlaisia. Miksi on niin tärkeää säilyttää liikkeet muuttumattomina?
Jokainen tekee liikkeet hieman eri tavalla, koska jokaisen fysiikka on hieman erilainen. Minä teen liikkeet hieman eri tavalla kuin isäni tai isoisäni, oppilaani tekevät liikkeet hieman eritavalla kuin minä. Kukaan ei voi täysin kopioida ketään, eikä se ole tarkoituskaan. Periaatteiden tulee kuitenkin säilyä samoina.
Mitä ajattelet niistä opettajista, jotka ovat kehittäneet oman tyylinsä ja oman liikesarjansa?
En tunne kovinkaan monia, jotka opettaisivat omaa tyyliään. Mutta mikä ylipäänsä on “oma tyyli”? Monissa maissa, joissa perheeni jäsenet opettavat, kuten Singaporessa ja Thaimaassa, meidän tyyliämme kutsutaan Tung-tyyliksi erotukseksi muista Yang-tyylin variaatioista. Mutta me itse kutsumme sitä Yang-tyyliksi. Isoisäni tosin kehitti oman tyylinsä, jota me kutsumme “perhetyyliksi”, mutta sitä ennen hän oli perehtynyt syvällisesti sekä Yang- että Wu-tyyliin ja opettanut näitä tyylejä vuosikymmenien ajan. Jotta voisi kehittää uusia liikesarjoja tai tarkoituksellisesti muuttaa vanhoja, täytyy tuntea taijin periaatteet ja liikkeiden itsepuolustussovellutukset erittäin syvällisesti.
Monet opettavat taijita vain terveyden kannalta eivätkä puhu mitään itsepuolustuksesta. Useat oppilaat eivät myöskään halua oppia käyttämään taijita itsepuolustuksena. Sinä kuitenkin pidät liikkeiden itsepuolustus- sovellutuksia hyvin tärkeinä. Onko niiden oppiminen välttämätöntä tai olennaista?
Monet opettajat ovat itse harjoitelleet aivan liian lyhyen ajan ryhtyessään opettamaan, eivätkä he näin ollen tunne liikkeiden itsepuolustussovellutuksia. Olen sitä mieltä, että vaikka ei haluisikaan käyttää taijita itsepuolustukseen, on sovellutukset silti tiedettävä, jotta osaisi tehdä liikkeet oikein. Aivan alussa tämä ei ole niin tärkeää.
Usein kuulee väitettävän, että koska taijita tehdään niin hitaasti, sitä ei voi käyttää itsepuolustukseen. Voiko taiji olla tehokas itsepuolustuslaji verrattuna ns. koviin lajeihin, kuten karateen?
Taijita harjoitellaan hitaasti, mutta käytetään nopeasti. Hitaus ei ole keskeisintä taijissa, vaan rentous ja pehmeys. Kun liikkeet tehdään nopeasti, mutta silti rennosti ja sisäistyneesti, niistä tulee tehokkaita. Ja mitä enemmän pystyy rentoutumaan, sitä nopeampia liikkeistä tulee. Siinä on taijin voima.
Jotkut opettajat kritisoivat opettamaasi nopeaa liikesarjaa, koska se heidän mielestään ei ole taijin periaatteiden mukainen.
Tämä johtuu siitä, että he eivät tunne nopeaa sarjaa. Alunperin taijissa oli sekä hitaita että räjähtävän nopeita liikkeitä. Yang-suku poisti nopeat liikkeet, koska he halusivat tehdä taijin helpommaksi oppia myös vanhoille ja heikkokuntoisille. Isoisäni kehitti nopean liikesarjan, koska se auttaa oppimaan räjähtävän voiman vapauttamista. Räjähtävä voima (fa jin) syntyy juuri siitä, että liikkeet tehdään nopeasti mutta silti rennosti ja pehmeästi. Nopeassa liikesarjassa on siis samat periaatteet kuin hitaassakin.
Miten taiji eroaa kovista lajeista ja missä suhteessa ne ovat samanlaisia?
Usein käy niin, että kovien lajien mestareiden tyylistä tulee yhä sisäistyneempää ja tavallaan pehmeämpää, kun he pääsevät todella pitkälle. Korkealla tasolla kovat ja pehmeät lajit ovat aivan samanlaisia, koska pohjimmiltaan kaikissa lajeissa on kyse samoista periaatteista. Alussa lajit ovat hyvin erilaisia, mutta mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä enemmän ne alkavat muistuttaa toisiaan.
Entä miten vertaisit taijita ja muita pehmeitä lajeja kuten aikidoa?
En tunne aikidoa kovin hyvin, joten en osaa sanoa miten lähellä tai kaukana se on taijista. Mutta muut kiinalaiset pehmeät lajit, kuten baguazhang, ovat hyvin samankaltaisia kuin taiji. On kuitenkin tehtävä ero käsiteparien “kova - pehmeä” ja “sisäinen - ulkoinen” välillä; kaikki sisäiset lajit eivät ole pehmeitä. Taiji ja bagua ovat pehmeitä sisäisiä lajeja, kun taas xingyiquan on kova sisäinen laji.
Nykyään taijissa järjestetään paljon kilpailuja sekä pushing handsissä ja vapaaottelussa että soolosarjoissa. Miten suhtaudut kilpailutoimintaan taijissa ja oletko itse osallistunut kilpailuihin?
Taijita harjoiteltiin satoja vuosia ilman minkäänlaista kilpailutoimintaa, joka on aivan uusi juttu, eikä siis mitenkään välttämätön osa taijita. Kilpailu sinänsä on ihan OK, mutta usein käy niin, että vapaaottelijat eivät malta käyttää tyylipuhdasta taijita. Pitäisi myös muistaa, että taijissa ei ole tärkeintä olla parempi kuin muut, vaan oppia ja kehittyä. Ai, että olenko minä itse kilpaillut? Aikoinaan minulla oli kyllä tapana silloin tällöin koetella taitojani muiden opettajien kanssa. Ehkä se oli tavallaan “kilpailua”, mutta ei sanan nykyisessä merkityksessä. Nykyään kilpailutoiminta on valitettavasti lähinnä bisnestä.
Kuuluuko taiji-akatemiasi kansainväliseen wushu-liittoon?
On olemassa monia järjestöjä, jotka kutsuvat itseään kansainvälisiksi wushu-liitoiksi. Mitäköhän niistä mahdat tarkoittaa? Ei, meidän koulumme ei kuulu mihinkään järjestöihin. Jotkut sukulaisistani ja oppilaistani, jotka toimivat opettajina, kuuluvat kyllä näihin liittoihin ja osallistuvat aktiivisesti niiden kilpailutoimintaan.
Voisitko vielä antaa joitakin vinkkejä harjoittelua varten. Mistä esimerkiksi tietää harjoittelevansa liikkeitä oikein, jos opettaja ei ole paikalla opastamassa? Miltä taijin pitäisi näyttää ja tuntua?
Alussa ei tiedäkkään, treenaako oikein. Myöhemmin sen oppii pikkuhiljaa tuntemaan kehossaan. On vain jaksettava jatkaa tarpeeksi pitkään. Taijita pitäisi harjoitella keskittyneesti ja rentoutuneesti, mutta jokaisesta se kai tuntuu erilaiselta. Usein kysytään, mitä liikesarjan aikana pitäisi ajatella. Kaikki ajattelevat eri tavalla ja eri asioita. En minä tiedä, mitä muut ajattelevat tehdessään taijita.
Miten paljon pitäisi harjoitella, ja pitäisikö pakottaa itsensä harjoittelemaan silloinkin, kun se ei tunnu hyvältä?
Ei ole mitään ehdottomia sääntöjä. Jos harjoittelu ei tunnu hyvältä, on yleensä parempi levätä. Silloin, kun harjoittelet opettajan kanssa, on kuitenkin seurattava opettajan ohjeita ja levättävä vasta, kun saa siihen luvan.
Mestari Tung Kaiying, olet harjoitellut taijita tuntikausia päivittäin 6-vuotiaasta ja toiminut opettajana 17-vuotiaasta lähtien. Olet taiji-akatemian johtaja ja matkustat suuren osan vuotta ympäri maailmaa opettamasssa taijita. Mikä saa ihmisen omistamaan koko elämänsä taijille?
Sekä isoisäni että isäni opettivat taijita. Minä vain seurasin heidän jälkiään. Kun olin 14-vuotias, isoisäni antoi minulle uuden etunimen: Kaiying. “Kai” merkitsee työn jatkamista ja “Ying” oli isoisäni etunimi. Hän siis nimesi minut työnsä jatkajaksi. Tämä on minun työtäni, ei sen kummempaa.
Copyright © 2005 Tai Chi Chuan ry.
