Rami Salo
Rami aloitti kamppailutaitojen harrastamisen 1980-luvun alussa ju-jutsulla. Muutaman vuoden harjoiteltuaan, hän jätti lajin, mutta jatkoi kamppailuperinteisiin tutustumista käymällä ahkerasti eri lajien näytöksissä ja osallistumalla muutamien lajien alkeiskursseille. Taijiquaniin hän tutustui pintapuolisesti Italiassa vuonna 1986. Vuonna 1988 hän meni alkeiskursseille ja aloitti säännöllisen harjoittelemisen. Vuodesta 1989 alkaen hän on ollut mestari Tung Kaiyingin oppilaana ja on osallistunut säännöllisesti hänen kursseilleen ja leireilleen Suomessa, Euroopassa (Italia, Tanska, Ranska), USAssa sekä Kiinassa.
Rami on Tai Chi Chuan ry:n perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän on toiminut seuran apuopettajana vuodesta 1991 ja opettajana vuodesta 1993 alkaen. Vuonna 1997 Rami jätti ammattinsa leipurina ja aloitti päätoimisen taijiquanin opettamisen pääkaupunkiseudulla. Lisäksi hän on käynyt opettamassa pitkään mm. Espoossa (Hiipivät lohikäärmeet), Lahdessa (Lahden Tai Chi Chuan-ryhmä) sekä Porvoossa (Yosaiki ry). Hän on opettanut myös paljon eri yrityksissä, yhteisöissä ja opistoissa Helsingissä ja eri puolilla Suomea. 1990-luvulla hän organisoi lähes kymmenen vuoden ajan Helsingissä Taiji-festivaalit, joihin osallistui monia taiji-seuroja, opettajia sekä lukuisia harrastajia ympäri Suomea.
Kesällä 2007 Rami muutti Italiaan (Palermo, Sisilia), jossa hän aloitti opettamisen syksyllä 2007. Hän on perustanut taiji-kurssikeskuksen Alcamon lähistöllä olevalle maatilalle (bosco falconeria), jossa hän elää vaimonsa ja kahden poikansa kanssa. Suomessa hän käy yhä opettamassa kolmesti vuodessa (talvileiri tammikuussa, syysleiri lokakuussa sekä kesäleiri elokuussa). Kevätleiri pidetään Sisiliassa huhtikuun viimeisellä viikolla.
| Sähköposti | etunimi.sukunimi(at)taichichuan.fi |
|---|---|
| Puhelin | +358 50 5425 861 (Suomi), |
| +39 348 328 3807 (Italia) | |
| Kotisivu | http://www.facebook.com/taichichuanboscofalconeria |
