Tai Chi Chuan ry:n säännöt

I Tarkoitus ja toimintamuodot

1 §
Tai Chi Chuan ry on seura, jonka tarkoituksena on vaalia ja tehdä tunnetuksi Tung-suvun taijiquan-perinnettä, edistää lajin harrastusta ja siinä kehittymistä, ylläpitää ja kohottaa harrastajien fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä kasvattaa heidän yhteenkuuluvaisuuden tunnettaan. Seuran kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko maa.

2 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura voi järjestää harjoituksia, näytöksiä, kursseja, leirejä, opinto- ja keskustelutilaisuuksia, tutustumiskäyntejä, juhlia ja muita vastaavia tapahtumia, hankkia tarvittavia varusteita ja välineitä, alan kirjallisuutta ja muuta oppimateriaalia, kouluttaa ohjaajia, harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä pitää yhteyttä muihin lajin harrastajiin kotimaassa ja ulkomailla.

II Jäsenet

3 §
Seuran jäseneksi voidaan hyväksyä seuran toiminnasta kiinnostunut henkilö, yhteisö tai säätiö. Jäsenyys alkaa kun hallitus on hyväksynyt jäsenhakemuksen ja liittymismaksu ja jäsenmaksu on maksettu.

4 §
Varsinaisten jäsenten lisäksi seuralla voi olla nuorisojäseniä, joiden tulee olla alle 18-vuotiaita. Alle 15-vuotiaalla ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa.

5 §
Kannatusjäseneksi hyväksytyllä ei ole äänioikeutta seuran kokouksessa.

6 §
Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä kutsua henkilö, joka on erityisen ansioitunut seuran toiminnassa tai seuran edustaman lajin piirissä. Kunniajäsen hyväksytään seuran kokouksessa viiden kuudesosan enemmistöllä annetuista äänistä.

III Maksut

7 §
Jäseniltä voidaan kunniajäseniä lukuunottamatta periä liittymis-, jäsen- ja kausimaksuja; jäsenmaksu kerran ja kausimaksut enintään kolmesti vuodessa. Yhteisöiltä ja säätiöiltä ei peritä kausimaksuja. Maksuista päätetään seuran kokouksessa.

8 §
Seuran jäseniltään perimät maksut voivat vaihdella jäsenryhmittäin. Yhteisöltä ja säätiöltä voidaan lisäksi periä korkeammat maksut kuin henkilöjäseniltä.

9 §
Maksullisista tapahtumista voidaan periä korkeampi maksu, enintään kaksinkertaisena, niiltä jäseniltä jotka ovat edeltävän kahden vuoden aikana laiminlyöneet maksujaan seuralle. Korkeampi maksu ei kata laiminlyöntejä. Osa tapahtumista voidaan vastaavasti rajata vain jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille.

10 §
Hallitus voi myöntää jäseniltä perittävistä maksuista alennusta sosiaalisin perustein ja seuraa hyödyttäneen toiminnan ansiosta. Lisäksi hallitus voi myöntää kausimaksuista alennusta vähäisen toimintaan osallistumisen perusteella sekä uusille jäsenille enintään kahden vuoden ajalta jäseneksi liittymisestä.

11 §
Hallitus voi katsoa eronneeksi jäsenen, joka on laiminlyönyt jäsenmaksunsa yli puolen vuoden ajan.

IV Normaalitoiminta

12 §
Seuran kokous kutsutaan koolle vähintään viikkoa aikaisemmin julkaisemalla kutsu seuran Internet-sivuilla ja lähettämällä kutsusta maininta seuran sähköpostilistalle sekä jäsenluetteloon merkittyjen pyyntöjen mukaisesti kirjallisena jäsenelle, joka ei käytä säännöllisesti Internetiä.

13 §
Vuosikokous pidetään aikaisintaan tammikuun ja viimeistään maaliskuun 15. päivänä.

14 §
Vuosikokouksessa valitaan hallitus ja tilintarkastajat, vahvistetaan toimintakertomus ja tilinpäätös, päätetään vastuuvapaudesta sekä hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio.

15 §
Tilikausi on kalenterivuosi. Seuralla on yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja yksi varatilintarkastaja, joiden toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

16 §
Tilintarkastajien ja hallituksen jäsenten palkkioista päätetään tarvittaessa seuran kokouksessa. Päätös voidaan tehdä valinnan yhteydessä ilman erillistä mainintaa kokouskutsussa.

17 §
Puheenjohtaja valitaan seuran kokouksessa joko ennen muita hallituksen jäseniä tai hallitusvaalin jälkeen jo valittujen keskuudesta.

18 §
Kun hallitus ja puheenjohtaja on valittu, voidaan seuran kokouksessa päättää alustavasti myös muista hallituksen jäsenten tehtävistä. Näistä hallitus voi halutessaan päättää myöhemmin uudelleen.

V Hallinto

19 §
Hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään kolmetoista jäsentä puheenjohtaja mukaanluettuna. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

20 §
Varapuheenjohtaja hoitaa puheenjohtajan tehtäviä tämän ollessa estynyt tai esteellinen.

21 §
Hallitus on päätösvaltainen kolmijäsenisenä, silloin kun hallitukseen on valittu enintään viisi henkeä. Muulloin hallitus on päätösvaltainen, kun asian käsittelyyn osallistuu yli puolet hallitukseen valituista tai puheenjohtajan tai hänen tehtäviään hoitavan varapuheenjohtajan johdolla tasan puolet.

22 §
Seuran nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai hallituksen oikeuttama toimihenkilö.

VI Poikkeukselliset asiat

23 §
Hallitus voi erottaa jäsenen tai sulkea hänet enintään puolen vuoden ajaksi toiminnan ulkopuolelle, mikäli jäsen ei täytä jäsenyysehtoja, on toiminut seuran tarkoituksen, tavoitteiden tai päätösten vastaisesti, on käyttäytynyt seuran piirissä häiritsevästi tai sopimattomasti taikka aiheuttanut toiminnallaan haittaa tai vahinkoa seuralle tai muille seuran jäsenille. Jäsen voidaan sulkea kaiken muun toiminnan paitsi seuran kokousten ulkopuolelle, ja päätös astuu voimaan välittömästi.

24 §
Jäsen, joka on hallituksen päätöksellä erotettu tai suljettu toiminnan ulkopuolelle, voi vaatia asian ratkaisemista seuran kokouksessa, ei kuitenkaan silloin kun perusteena on seuralle kuuluvan maksun laiminlyönti tai jäsenkelpoisuuden puuttuminen. Vaatimus on esitettävä kirjallisesti neljän viikon kuluessa siitä, kun hallituksen päätös on julkistettu.

25 §
Jos erottamisesta tai kurinpitotoimesta äänestettäessä menevät annetut äänet tasan, päätökseksi tulee lievempi vaihtoehto.

26 §
Milloin jäsenillä on oikeus saada vaatimansa asia käsiteltäväksi seuran kokouksessa, sen on tultava käsittelyyn viipymättä, viimeistään neljän viikon kuluttua vaatimuksen jättämisestä.

27 §
Kolmen äänioikeutetun läsnäolijan vaatimuksesta lykätään seuran kokouksessa määräenemmistön vaativa ja aiemmin lykkäämätön asia seuraavaan kokoukseen, vähintään kahden viikon päähän.

28 §
Seuran purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat käytetään seuran tarkoituksen edistämiseen. Purkautumisesta päättävässä kokouksessa tulee määrätä varojen käytöstä.

Sian vuosi
Harjoittele!

Palautetta www-sivuista: webmaster@taichichuan.fi