Taiji itsepuolustuksena

30. Elokuuta 2005

(Artikkelin kirjoittaja on Rick Mendel ja se on alunperin julkaistu amerikkalaisessa Black Belt-lehdessä 1970-luvulla. Mestari Tung oli juuri perustanut oman taijiquan-koulunsa Los Angelesiin ja oli ensimmäisiä mestareita Yhdysvalloissa, joka opetti taijiquania myös itsepuolustuksena.) (Käännös Rami Salo)

“Monet opettavat taijiquania tietämättä mitä tekevät“, sanoo taiji-mestari Tung Kaiying. “Monet opettavat taijita vain terveyden kannalta. Tämä johtuu siitä, etteivät he tunne taijita itsepuolustuksena.”

Tung myöntää amerikkalaisten ja aasialaisten oppilaiden olevan erilaisia. Amerikkalaiset oppilaat ovat kiinnostuneita taijiquanin taustalla olevasta filosofiasta, kun taas Kiinassa filosofiasta ei keskustella juuri lainkaan. Mestari Tung jatkaa: “Mitä enemmän puhuu, sitä vähemmän aikaa jää harjoittelemiseen. Niinpä Kiinassa puhutaan vähemmän ja harjoitellaan enemmän.”

Tungin mielestä oppilaat Kiinassa ja Yhdysvalloissa ovat kuitenkin pohjimmiltaan samanlaisia. Kysyttäessä, onko hän muuttanut opetustapaansa Yhdysvalloissa, hän vastasi: “Koulu ja opetus ovat pysyneet pohjimmiltaan samoina. Riippuu oppilaasta itsestään kehittyykö hän vai ei. Kummassakin maassa on monia hyviä oppilaita. Suurin ero on intensiteetissä. Amerikassa maksetaan kurssimaksu ja odotetaan jotain kotiinvietäväksi. Kiinassa oppilas hakeutuu mestarin oppilaaksi ja heidän välilleen kehittyy ikäänkuin isä-poika-suhde. Tälläinen suhde on vapaampi, koska se on pitkäaikainen suhde. Kyse ei ole viikosta, kuukaudesta tai vuodesta. Pitkäaikaisuus luo parempia edellytyksiä oppimiseen.”

Entisajan Kiinassa oppilas asui mestarin luona ja päivittäinen kanssakäyminen loi siteitä heidän välilleen. Mestari oli vastuussa oppilaansa tekemisistä. Jos hän ei ollut tyytyväinen oppilaansa käyttäytymiseen hän sai lyödä tai haukkua tämän. Oppilaan vastuulla oli huolehtia mestarista, kun hänestä oli tullut vanha. Tietenkin oli myös tavanomaisia oppilaita, jotka tulivat vain saamaan opetusta ja lähtivät maksettuaan.

Halutessa mestarin oppilaaksi, se ei onnistunut vain sanoen, Ok, minä haluaisin oppilaaksesi. Tung selittää: “Kyse oli laajasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin oppilaan tausta mm. mitä hän oli aikaisemmin tehnyt, mahdolliset rikolliset toimet sekä tutustuttiin oppilaan luonteenpiirteisiin. Tutkimus ei rajoittunut vain oppilaaseen vaan myös hänen vahemmistaan ja isovanhemmistaan tehtiin selvitys. Tämä oli hyvin rituaalinen toimenpide.“

Jos halukas hyväksyttiin oppilaaksi odotettiin häneltä “kow tow”:n suorittamista. Tällä rituaalilla painotetaan vakavan opettaja- oppilassuhteen aloittamista. Perinteen mukaan oppilas kumartaa mestarille yhdeksän kertaa. Ensin kolme syvää, sitten kolme keskisyvää ja lopuksi kolme lyhyttä kumarrusta. Näillä osoitetaan kunnioitusta vallitsevaa hierarkiaa kohtaan; ensin suurmestari Zhang Sanfengille ja sitten senhetkiselle mestarille. “Vaikka tätä ei enää nykyisin suoriteta Kiinassa, on se perinteenä säilynyt Kiinan ulkopuolella. Ja vaikka sitä ei tehtäisi muodollisesti niin se tapahtuu silti symbolisesti sydämessä ja mielessä. Mestari-oppilassuhteen ei tarvitse olla rituaalinen.”

Mestari Tungin koulussa Tungs Academy of Tai Chi Chuan Los Angelesissa harjoitellaan perinteisen mallin mukaan. Edistyneemmät oppilaat avustavat opetuksessa kun mestari ohjaa yksilöllisesti ja pienryhmissä. Suurin osa oppilaista harjoittelee tunneilla hidasta Yang-tyylin liikesarjaa, pariharjoituksia sekä nopeaa liikesarjaa. Vasta-alkajat keskittyvät pienryhmissä hitaan liikesarjan liikkeiden harjoittelemiseen. Jokainen edistyy omaa tahtiaan. Tung opettaa vasta-alkajille liikkeiden itsepuolustus- sovellutuksia osana taijiquanin harjoituskokonaisuutta. Vasta-alkajille ei tosin alussa anneta liikaa yksityiskohtia. “Jos oppilas saa alussa liikaa informaatiota hän hämmentyy. Vasta myöhemmin mestari voi antaa hänelle runsaasti opetusta. Jos tämä tapahtuu liian aikaisin voi oppilas mennä tosi sekaisin.”

Taijiquanista ja itsepuolustuksesta Tung sanoo: “Jo pelkän nimensä mukaan taijiquan on itsepuolustusta. Mutta monet, jotka tulevat tänne ovat fyysisesti heikossa kunnossa, joten heidän tulee ensin vahvistua. Heidät täytyy jälleenrakentaa fyysisesti ennenkuin he voivat oppia soveltamaan liikkeitä.” Osittain tätä jälleenrakentamista edistetään nopean liikesarjan harjoittelemisella. Tämän nopean liikesarjan on kehittänyt Tungin isoisä, joka oli merkittävä Yang-tyylin mestari. Nopean liikesarjan liikkeet ja niiden järjestys on lähes identtinen Yang-tyylin hitaan liikesarjan liikkeiden kanssa, paitsi että ne ovat pienempiä ja ne suoritetaan nopeammin. Nopean liikesarjan seuraaminen paljastaa selvästi, mistä iskut, potkut ja torjunnat ovat peräisin. Tungin mielestä oppilaan ei kuitenkaan tarvitse opetella nopeaa liikesarjaa voidakseen soveltaa taijita. “Jos sinulla on opettaja, joka opettaa sovellutuksia voit oppia ne hitaasta liikesarjasta. Nopea harjoittelu kehittää kestävyyttä. Molemmat ovat vahvistavia.”

Tung opettaa myös pariharjoituksia, taiji-miekkaa, -sapelia, seivästä sekä vapaaottelua. Alunperin aseet olivat oleellinen osa taistelutaitojen harjoittelijan opetusohjelmaa, nykyisin niitä käytetään lähinnä kehittämään tekniikoiden hienouksia. “Yksi taijiquanin harjoittelun osa-alue, joka on Usa:ssa laiminlyöty on akupunktio ja yrttilääketiede.” Tung sanoo. “Entisajan Kiinassa taistelutaitojen mestareiden täytyi opiskella myös akupunktiota ja yrttilääketiedettä, sillä ei ollut paljon lääkäreitä. Näin heistä tuli päteviä sekä ennalta- ehkäisevässä että parantavassa lääketieteessä.” Taistelu- taitoja käytettiin “pahuutta” vastaan ja akupunktiota sekä yrttilääketiedettä käytettiin edistämään “hyvyyttä”. “Mestari sovelsi akupunktiota ja yrttejä hieronnan yhteydessä. Koska uudet oppilaat joutuivat tekemään raskaita harjoituksia, kuului heille myös hieronta. Tällätavalla oppilas oppi käytännön kautta ja kun hänen opettamisensa oli päättynyt tunsi hän meridiaanit, akupisteet sekä yrttilääkinän. Tavanomaisella oppilaalla, joka ei asunut mestarin kanssa, ei ollut mahdollisuutta saada näitä tietoja.”

Opetustavan ja moniuloitteisten liikesarjojen takia taijiquanin oppiminen kestää yleinsä pitempään kuin monien muiden taistelulajien. “Mutta tämäkin on suhteellista“, sanoo Tung. “Se on yksinkertaisesti jokaisesta itsestään kiinni. Joistakin tulee aika hyviä parissa vuodessa. Toiset harjoittelevat yli kymmenen vuotta kehittymättä kuitenkaan hyviksi.” Jos oppilas harjoittelee hyvin ja opettaja työskentelee hänen kanssaan, tulisi kolmesta viiteen vuotta riittää antamaan hyvät valmiudet. “Mutta jos oppilas käy tunneilla vain kerran viikossa, tulee kehosta terveempi, mutta huomattavaa kehitystä ei tule tapahtumaan.”

Ikävä kyllä, jotkut oppilaat harjoitteluaan vain lyhyen aikaa aloittavat itse opettamisen. Usein tuloksena on, että liikesarjat tiedostamatta muuttuvat. “Monissa tapauksissa muutos on ollut tahatonta. Meidän koulussamme tyyli on pysynyt muuttumattomana, mutta on ollut oppilaita, jotka ovat aloittaneet opettamisen ennenkuin ovat edes itse oppineet liikesarjat hyvin. Heidän oppilaansa toistivat opettajan virheet ja muutos on silminnähtävää.”

Mestari Tung suosittelee pitkäaikaista sitoutumista taijin opiskeluun sekä jokapäiväistä vakavaa harjoittelua. Taijin ja muiden ns. gongfu-lajien harjoittelemisesta samanaikaisesti Tung sanoo: “Jos sinulla on rajattomasti aikaa ja voit harjoitella kuusi tuntia jotain gongfu-tyyliä ja kuusi tuntia taijita niin hyvä. Mutta jos sinulla on aikaa käytettävissä vain neljä tuntia ja harjoittelet siitä kaksi tuntia ensin toista ja sitten toista, ei edistystä tule tapahtumaan suuremmin kummankaan suhteen. Harjoittele neljä tuntia vain yhtä lajia ja edistyt.”

Tungilla on sama näkökanta myös ns. pehmeiden ja kovien lajien harjoittelemiseen. “Voit olla sitä mieltä, että taiji on ylivoimainen kovien lajien suhteen, mutta jos et harjoittele se ei sitä ole. Henkilöstä, joka harjoittelee kovaa lajia, tulee hyvä. Kaikki riippuu yksinkertaisesti siitä kuinka ahkerasti ja täydestä sydämestään harjoittelee.”

Vaikka Tung saattaakin painottaa muita kouluja enemmän itsepuolustusta se ei vähennä harjoittelun fyysistä ja psyykkistä terveyttä korostavia tavoitteita. Esitteessään hän kuvaan taijin “itsepuolustuksena sekä itsekurina”. “Monet eri koulut opettavat tätä lajia, mutta periaatteet ja ja tavoitteet ovat kaikissa samat, opettaa oppilas tuntemaan itsensä paremmin ja parantaa omaa psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia… taijiquanin ensimmäinen periaate onkin oppia hiljentämään mielensä ja kehonsa; tämä johtaa täydelliseen hallintaan. Taiji on varsinaisesti mielen harjoitus. Sen harjoittamista toimimaan yhdessä ja tasapainossa tahdon kanssa.”

Jos kaikki koulut pyrkivät samaan päämäärään niin miksi olla huolissaan liikesarjojen muuttumisesta? Koska perinteisen kiinalaisen näkemyksen mukaan opetuksen aitous ja perintälinja ovat erityisen tärkeitä. Tung sanoo: “Monet harrastajat eivät tiedä mitä tyyliä he opettelevat tai kuka heidän opettajansa on. On tärkeää tuntea opettaja, opettajan opettaja sekä koko hierarkia.” Huoli tyylin historiasta ja alkuperästä johtuu siitä, ettei lajia ole opetettu yleisesti kun vasta viimeisen vuosisadan ajan. Ennen tätä tyylit on säilytetty monien sukupolvien ajan vain tiettyjen sukujen keskuudessa.

Huolimatta vuosisatoja kestäneestä kehityksestään ja lukuisista erilaisista opettajistaan, sisältää taijiquan yhä perustajansa siihen sisällyttämät periaatteet yinistä ja yangista. “Syy, miksi harjoitella taijita ahkerasti ei ole ilmentää voimaa tai vahvuutta vaan saavuttaa sisäinen selkeys ja ja löytää itsensä“, sanoo taiji-mestari Tung Kaiying.

Copyright © 2005 Tai Chi Chuan ry.