Tung Kaiying

Mestari"The goal is not to demonstrate strength, power or violence. The goal is to attain serenity, tranquility and the discovery of oneself. It is truly an exercise of the spirit."

Pääopettajamme mestari Tung Kaiying (s. 1941) on opiskellut taijiquania yli viisikymmentä vuotta. Hän aloitti harjoittelemisen isoisänsä johdolla kuusivuotiaana ja jo teini-iässä toimi opettajana isoisänsä koulussa Hongkongissa. Myöhemmin hän teki useita opetusmatkoja Kaakkois-Aasiaan ja levitti taijiquania mm. Thaimaahan, Singaporeen ja Malesiaan. 1960-luvulla hän opetti isänsä mestari Tung Hulingin (1918-1992) koulussa Hawajilla ja vuonna 1971 muutti ja perusti oman koulunsa, Kai Ying Tung's Academy of Tai Chi Chuan, Los Angelesiin Yhdysvaltoihin.

Tung logoMestari Tung Kaiying kiertää Yhdysvaltojen lisäksi opettamassa eri puolilla maailmaa. Euroopassa hän on käynyt säännöllisesti jo 1980-luvun alkupuolelta, Suomessa vuodesta 1991. Euroopassa mestarin kursseja järjestetään kolmesti vuodessa, kohteina Kööpenhamina, Malmö, Firenze, Palermo, Catania, Rooma, Pariisi ja Ateena sekä tietysti Helsinki.

Kurssien lisäksi mestari Tung pitää vuosittain Euroopassa kaksi noin viikon mittaista kansainvälistä leiriä, toinen Etelä-Ranskassa Giensissä maalis-huhtikuussa ja toinen Lapissa Sallassa kesäkuun alussa. Ranskan leiri on järjestetty vuodesta 1997 alkaen ja Lapin leiri vuodesta 2002.

Mestarin kurssit ja leirit

Sian vuosi
Harjoittele!

Palautetta www-sivuista: webmaster@taichichuan.fi